Koiraharrastukset pitävät aktiivisina sekä koiran että omistajan

Yksi parhaimmista asioista mitä voi koiransa kanssa tehdä on yhteinen harrastus. Koirien kanssa voi harrastaa useita eri lajeja, joista osasta voi tehdä jopa itselleen työn. Harrastus kehittää myös koiran ja ihmisen välistä suhdetta, kun koira oppii luottamaan ihmiseen uudella tavalla. Yhteinen harrastus lisää myös terveyttä, sillä siinä sekä koira että ihminen saavat liikuntaa ja mahdollisesti tapaavat samanhenkisiä ystäviä, joiden kanssa jakaa kokemuksia.

Mitä koiran kanssa kannattaa harrastaa?

Koiraharrastuksia käsitellään tarkemmin erillisessä artikkelissa, mutta koiraharrastusta valittaessa kannattaa kokeilla rohkeasti erilaisia vaihtoehtoja oman fysiikkansa ja rahatilanteensa puitteissa. Koiran rotu saattaa asettaa esimerkiksi pieniä rajoitteita harrastukselle tai vähintäänkin lajissa kilpailulle. Suurin osa koiraharrastuksista sopii kuitenkin jossain muodossa lähes kaikenrotuisille koirille. Koirat myös usein nauttivat siitä, että ne saavat ratkoa ongelmia ja oppia uutta.

Mitä rajoitteita koiran kanssa kannattaa ottaa huomioon

Osa koirista saattaa rodulleen tyypillisesti kärsiä esimerkiksi helposti hengitysvaikeuksista tai nivelvaivoista. Tämän vuoksi kilpaileminen, joka vaatii runsaasti harjoittelua voi olla haastavaa varsinkin, jos koiralla on runsaasti nivelsärkyä. Harrastuksissa tulee aina edetä koiran hyvinvointi edellä, sillä mikäli yhteisestä treenaamisesta tulee väkinäistä, se voi myös saada aikaan epäluottamusta koiran ja ihmisen välille.

Jos on epävarma koiran sopivuudesta harrastukseen, kannattaa keskustella lajin harrastajien kanssa siitä, mitä laji vaatii. Myös eläinlääkäriä voi konsultoida tilanteesta, jos haluaa varmistaa koiransa terveyden olevan riittävän hyvä lajin harrastamiseen. Samalla kannattaa myös miettiä oman terveytensä sopivuus, sillä esimerkiksi agility ja pelastuskoiratoiminta vaativat runsaasti juoksemista ja epätasaisessa maastossa liikkumista, joka voi käydä rasittavaksi nivelille. Perusterve aikuinen kuitenkin todennäköisesti hyötyy liikunnasta ja erilaiset harjoitukset koiran kanssa laskevat myös stressitasoja.

Related Posts

ezy